Vierasblogi: Uuden polven kauppasopimukset vaikuttavat kansallisen politiikan liikkumavaraan

Kansainväliset kauppa- ja investointisopimukset rajaavat kansallisen päätöksenteon liikkumavaraa ja asettavat valtioille velvoitteita. Tämä on sopimusten tarkoitus, sillä mistä muuten neuvoteltaisiin. Olennaista on ymmärtää mistä neuvotellaan ja miltä pohjalta kansallista säätelyvapautta rajoitetaan.

Neuvoteltavissa sopimuksissa nykyinen lainsäädäntö on käytännössä perälautana. Vaikutukset kohdentuvat etenkin siihen, miten uutta lainsäädäntöä ja standardeja voidaan asettaa ja lainsäädäntöä tiukentaa. Kansallisen sääntelyn harmonisointi kauppapolitiikan piirissä ei välttämättä palvele kansanterveystoimien, terveydensuojelun korkean tason tavoitteita tai huomioi riittävästi julkisen sektorin hallinnollista taakkaa.

Neuvottelujen kannalta olennainen elementti on se, mitä niiden katsotaan kattavan. Esimerkiksi investointiensuoja kattaa sopimuksissa myös sosiaali- ja terveyspalvelut. Singaporen ja EU:n välisessä sopimuksessa myös investointien kansallisen kohtelun velvoitteita on laajennettu kaikille sektoreille. Tulkinta siitä, mitä julkisiksi palveluiksi katsotaan, voi osoittautua hyvinkin kapeaksi (Krajewski & Kynast 2014).

Investointiensuojan käyttö kansallisia kansanterveystoimia vastaan ei ole uhkakuva, vaan realiteetti. Australia ja Uruguay ovat saaneet haasteen tupakkaan kohdentuvien kansanterveystoimien vuoksi ja tupakkayhtiöt ovat valmiita jatkamaan oikeudenkäyntejä asiassa (ks. BloombergBusiness 2013 ja video: Last Week with John Oliver/video). Vakuutusyhtiö Achmea haastoi Slovakian korvauksiin terveydenhuollon uudistuksesta (Achmea B.V. vs. The Slovak Republic), joka perääntyi yksityistämisestä ja edellytti, että julkisen terveysvakuutuksen piirissä resurssit tulee käyttää terveydenhuollon eikä sijoittajien hyväksi. Lääkeyhtiö Eli Lilly on haastanut Kanadan kansallisen tuomioistuimen lääkepatentteihin kohdentuvien päätösten vuoksi (Eli Lilly and Company v. The Government of Canada).

Sosiaali- ja terveyssektori on investointiensuojan kannalta helposti maksajan paikalla. Suomi on jo Yhdysvaltain 301-listalla lääkkeiden viitehintajärjestelmän vuoksi (Executive Office of the President of the United States 2014. EU:n ja Yhdysvaltojen välisen TTIP:n osalta ulkomaankauppaministeri ei kuitenkaan pystynyt kuulemistilaisuudessa tuomaan esille mahdollisia uhkia lainkaan (Video: Kuulemistilaisuus kysymys uhkista).

Kansallisessa päätöksenteossa tulisi suhtautua huolella ja riittävän laajasti siihen, mistä kauppa- ja investointisopimuksissa neuvotellaan. Tämä edellyttäisi lausunnon pyytämistä myös sosiaali- ja terveysvaliokunnalta sekä vaikutusten huomiointia sosiaali- ja terveyspolitiikan toimille. Kyse kun ei ole vain eri maiden välisestä kaupasta, vaan myös yksityisen ja julkisen vallan suhteesta, paitsi kansallisessa, myös kansainvälisessä päätöksenteossa sekä siitä, missä ja mistä lähtökohdista kansainvälisen sääntelyn lähtökohdista päätetään.

Meri Koivusalo, 9.3.2015
Kirjoittaja toimii kansainvälisen terveyspolitiikan erikoistutkijana, Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksessa

Vierasblogi: Välimiesmenettely – käärme povella

Yhdysvaltain ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen mahdollistama sijoittajasuoja on pommi, jonka räjähdysalttiutta tuetaan Suomessa jopa ministeritasolta. Sijoittajasuoja merkitsee sitä, että sijoitukset turvataan. Hyvä näin. Entä kun kansallista lainsäädäntöä muutetaan tavalla, jonka sijoittaja kokee heikentävän yrityksensä kannattavuutta? Nykymuodossaan sijoittaja voisi vaatia valtiolta korvauksia menetetyistä tuotoista. Ongelmaksi nouseekin suunniteltu riidan ratkaisu.

Monikansalliset suuryritykset voisivat haastaa Suomen valtion oikeuteen Suomen eduskunnan demokraattisesti päättämästä lainsäädännöstä. Kiistat käsiteltäisiin ns. välimiesmenettelyssä, julkisen vallan ulkopuolella toimivan juristieliitin kesken.

Välimiesmenettely on pääasiassa kaupallinen menettely eikä tarkoituksena ole punnita yhteiskunnallisia arvovalintoja. Menettelyssä pyritään ”kohtuulliseen” ratkaisuun. Periaatteellinen ongelma on, että sillä siirretään pienen ulkomaisen, usein kaupallisen koulutuksen saaneen juristiryhmän käsiteltäväksi kysymys julkisen vallan toimien rajoista, oikeutuksesta ja kansalaisten eduista. Miten he kykenevät arvioimaan julkisen intressin toteuttamista? Eivät mitenkään. Eikä se ole heidän tehtävänsä.

Suomen sopimusneuvottelijat ja korkean tason poliitikot ovat useissa yhteyksissä vakuuttaneet, ettei sopimus vaaranna mm. terveyden-, kuluttajan- ja ympäristönsuojelua Suomessa ja EU-maissa eikä huononna nykyistä lainsäädäntöä. Mihin todistusaineistoon ja varmuuteen vakuutus perustuu? On olemassa useita esimerkkejä, kuinka häikäilemättä esimerkiksi ylikansalliset tupakkayhtiöt valvovat liiketoimintaansa. Jo parhaillaan Australia ja Uruguay ovat oikeudessa tupakkalainsäädännöstään. Minun ei tarvitse olla maaginen ennustaja, kun totean, että lisää on tulossa.

Sopimus sinänsä on erittäin kannatettava. Mutta millä tavoin taataan se, ettei riitatilanteessa lainsäädäntömme jää jalkoihin? Kun kyse on liiketoiminnan voittojen ja tappioiden arvioinnista, ei julkinen intressi paljon paina. Kun nimet ovat paperissa, paluuta ei silloin enää ole.

Vaihtoehtoinen ratkaisu on olemassa: Yksityiseltä sijoittajalta poistetaan asianomaisasema. Erimielisyydet ratkaistaan sijoittajan kotimaan ja sijoitusten kohteena olevan valtion keskinäisenä riitana. Yhdysvalloissa ja Euroopassa on kehittyneet oikeuslaitokset. Miksi niitä ei käytettäisi huippukalliin välimiesmenettelyn sijaan?

Lisää TTIP:stä Suomen ASH ry:n verkkosivuilla

 

Mervi Hara, 2.2.2015
Toiminnanjohtaja, Suomen ASH ry